me oltiin eilen ihanassa valokuvanäyttelyssä hakasalmen huvilassa. näyttelyssä oli kuvia 70-luvun helsingistä, vanhempieni nuoruuden maisemista.
oli koskettavaa katsoa kuvina samoja juttuja, jotka ovat niin tuttuja äidin kertomuksista lapsuuden kalliosta. ja melkein itku tuli silmään, kun löysin vuoden 1973 puhelinluettelosta äitini vanhemmat!
näyttely muistutti taas siitä, miten tämä on minun kaupunkini, mun stadi.
mun juuret on täällä ja nyt oman lapsen myötä ne juuret tuntuvat vielä entistäkin merkityksellisemmiltä ja rakkaammilta. miten onnekas olenkaan, että saan juurruuttaa myös oman lapseni tähän minulle niin rakkaaseen kaupunkiin!
Munkin on pitänyt mennä tuonne näyttelyyn! En vain ole liikkunut rattaiden kanssa bussissa tms, joten kynnys lähteä on kasvanut isoksi.
VastaaPoistaHaluaisin mennä, kun munkin juuret on stadissa. Minä vietin ison osan lapsuuttani ja nuoruuteni Kalliossa. Ja olet todellakin onnekas, kun saat asua siellä edelleenkin. Täällä maallakin on ihan hyvä, mutta kyllä Helsinki olisi hyvä kasvupaikka lapselle.
Kuinka erilaiset meidän juuremme ovatkaan. Minä maalta, lapsuudessa asunut kuudessa eri kaupungissa/kunnassa ennen kuin juurruimme. Ehkä sen takia en pysynytkään paikoillaan..
VastaaPoistaEspoo tuntuu meidän kodilta. Tänne juurtuvat lapsemme.
anna, meidän siiri ainakin viihtyy ihan älyttömän hyvin bussissa, vaikka onkin hyvin herkkä hermostumaan:) bussissa on niin hyvin tärinää!
VastaaPoistakallio on mullekin tosi rakas paikka, vaikka käpyläläinen olenkin! mä uskon, että lapselle paras paikka on se jossa vanhemmat viihtyy:)
satu, välillä mietin että munkin pitäisi muuttaa ja kokea elämää muuallakin kuin täällä yhdessä kaupungissa ja vielä samassa kaupunginosassakin! mutta sitten, täällä on mun kaikki.
erilaisia asuinpaikkoja kokeneena sä ainakin tiedät missä viihdyt! ja lopulta, koti on siellä missä rakkaimmat ihmiset.