maanantai 28. helmikuuta 2011

























7kk-painokontrolli takana: siirin paino oli noussut kuukaudessa 700 grammaa, jihuu!
sepä olikin meidän viimeinen painokontrolli!
neuvolantäti testasi myös pinsettiotetta ja oho! sehän onnistui molemmilla sormilla. ei me vanhemmat oltu ees huomattu et tyttö nappaa tavaroita tällä tyylikkäällä otteella.
kuten kuvasta huomaa, siiri myös "istuu" eli pysyy jotenkuten pystyssä nojaamalla eteenpäin.
meidän vauva!

perjantai 25. helmikuuta 2011




























kuvissa eräs yöpukuinen, silmäpussinen, taas kerran kesken unien herännyt lapsi!
meillä on uniongelmat taas kerran pahentuneet, siiri heräilee viidestä kymmeneen kertaan joka yö. lisäksi herääminen tapahtuu kovan huudon säestämänä, joka ei yleensä rauhoitu ihan hetkessä. äiti ja isä on vähän väsyneitä..
siiri on nukkunut meidän vieressä ja pohdittiin josko se aiheuttaisi heräilyjä. viikko sitten päätettiin koittaa pienoista unikoulutusta ja omaan sänkyyn siirtämistä. tarkoituksena on ollut rauhoittaa herännyt tyttö omaan sänkyynsä nostamatta tätä ylös tai siirtämättä meidän sänkyyn. ainoina poikkeuksina ovat olleet kaksi imetyskertaa, joista siirin alhaisen painon takia en vielä halua luopua.
no miten on mennyt? viikon jälkeen ei olla juurikaan havaittu muutosta parempaan tai huonompaan. heräilyt ja huudot jatkuu samaan malliin. raskaampaa tästä oma sänky -metodista tekee se, että tyttöä täytyy aina nousta rauhoittelemaan sen sijaan että silittelisi ja laulelisi puoliunessa nousematta ylös. me ei oikein tiedetä mitä tehdään: jatketaanko näin vai otetaanko siiri takaisin meidän sänkyyn? ja pitääkö meidän edes tehdä mitään: onko tämä vauvalle ominaista heräilyä vai pitäisikö meidän jotenkin opettaa hänet nukkumaan paremmin? oikeaa vastausta ei tietenkään ole, mutta hyviä neuvoja ja kokemuksia otetaan kiitollisuudella vastaan!

keskiviikko 23. helmikuuta 2011


















voi unohdin eilen mainita, että oli tärkeääkin tärkeämpi merkkipäivä:
siiri täytti 7 kuukautta!
saavutettujen kuukausien kunniaksi siiri oppi isänsä suosiollisella avustuksella kiljumaan! iiiih!

tiistai 22. helmikuuta 2011

























tänään on ollut äidillä väsynyt päivä ja lapsella sylipäivä.
huh.
syön suklaamuffinssin ja menen nukkumaan.

maanantai 21. helmikuuta 2011

sain ihanalta aniliinilta tunnustuksen:




















  
"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."

1. Milloin aloitit blogisi?
eka eppu ensimmäinen postaus on päivätty 16.11.2010.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
kirjoitan blogissa meidän perheen elämästä eli elämästä pikkuisen siirin kanssa.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
no mein siiri tietty!

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
minulla on vuosien varrella ollut kolme aiempaakin blogia, blogia on hauska pitää ja tykkään etenkin bloggailun yhteisöllisyydestä. pidin pari vuotta kirjoitustaukoa, mutta nyt siirin synnyttyä tuli tarve merkitä pikkuisia juttuja vauva-ajasta muistiin ja samalla saada (vertais)tukea!

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
ainaskin haluaisin löytää aikaa päivittää useammin. ja kuvarepertuaari vois olla välillä muutakin kuin siiri meidän lattialla:)

lopuksi haluaisin tunnustaa, että tuikkis, onia, anna, jonna ja outi ovat vähintäänkin gorgeous!
    

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

helmikuu 2010


























tuikkiksen haastamana olen muistellut helmikuuta vuosi sitten.
tein opinnäytetyötä kovaa vauhtia, aiheenani tapahtumatuotanto kirjastoissa.
kalenteri on helmikuun kohdalta täynnä oppariasioita: lähdekirjojen nimiä, tapaamisia ohjaajien kanssa ja paljon kotikirjoituspäiviä. lisäksi löytyy pari merkintää työvuoroista kirjakaupalla.

kuvia on viime helmikuussa otettu tasan kaksi, niissä esiintyy minä ja maha.
(ehkä hieman liioiteltu selän-tukemis-asento jos ottaa huomioon mahan säälittävän pienen koon.)
tässä vaiheessa raskausaikaa jäljellä vielä viisi kuukautta!
viime helmikuu oli siis kirjoittamista, lukemista ja paljon enemmän unta kuin tänä vuonna. ja minun oli pakko saada uuniperunoita ainakin kerran viikossa!
























viikonloppuna on ollut just sopivasti menoa ja meininkiä!
perjantaina juhlittiin siirin kummitädin synttäreitä kasariteemabileissä (kaalisiili! lämpimiä voileipiä! karnevaalikeksejä! lätkäliigakarkkeja!).
lauantaina saunottiin, syötiin pitsaa ja unikouluiltiin
(aiheesta lisää myöhemmin!).
sunnuntaina oltiin töölönrannassa brunssilla (nam!).
siirin kanssa on niin helppoa mennä ja tulla nyt: pipo päähän, sosetta laukkuun ja matkaan!

torstai 17. helmikuuta 2011























siiri sai arttu-serkultaan tällaisen puuhökötyksen viikonloppuna ja ai että se on kiinnostava! olipa muuten hauskaa seurata minkälaisella ylpeydellä 4-vuotias antaa lelunsa eteenpäin pienemmälleen, jonkunlainen siirtymäriitti sekin.

tämänpäiväinen vauvakino sujui hienosti! olin yllättynyt siitä, että mä oikeesti katsoin sen elokuvan melkein kokonaan! siiri seikkaili lattialla muiden vauvojen kanssa, tutki naapurin hoitolaukkua ja kurkki välillä valkokankaan meininkejä. ensi viikolla on vuorossa ranskalainen ihmissuhdedraama kukin makunsa mukaan. siis TERVETULOA arabianrannan kirjastoon torstaina 24.2. klo 10!

maanantai 14. helmikuuta 2011


















lämmintä ystävänpäivää!
me juodaan just nyt rooibosta hunajalla,
varpaita viluttaa.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011





















tänä viikonloppuna oltiin taas tampereella!
sillä aikaa kun äiti kuunteli luentoja, teki ryhmätöitä ja itsereflektoi,
siiri, iskä ja kamera pitivät hauskaa hotellilla.

tällä reissulla saatiin auto lainaan ja siiri pääsi ensimmäiselle pidemmälle automatkalle.
se sujui molempiin suuntiin hienosti nukkuessa jätkäjätkien tahtiin!

torstai 10. helmikuuta 2011

























tänään olin siirin kanssa pitkällä aurinkokävelyllä arabiassa merenrannassa.
täydellistä valoterapiaa! kaikki vastaantulijatkin hymyilivät.
käytiin myös kirjastolla hoitamassa ensi viikon vauvakinoon liittyviä asioita.
siispä TERVETULOA ensi viikon torstaina 17.2. klo 10:00 vauvakinoon ihanaan arabianrannan kirjastoon!
ohjelmassa on äideille, isille ja vauvoille sopiva romanttinen komedia kerran vielä, harvey.
ja tämä on tietty ilmaista iloa!

keskiviikko 9. helmikuuta 2011






























puolivuotias siiri
tykkää hipelöidä muita vauvoja
liikkuu peruuttamalla ja pyörimällä
pitää ääntä paljon enemmän kuin pienempänä
rakastaa laulamista ja tanssimista
syö mieluiten bataattia, maissia, mangoa tai luumua
ei syö kovin mielellään kukkakaalia tai mustikkaa
nostaa kätensä ylös kun hänelle vilkutetaan
on aivan i-h-a-n-a!

maanantai 7. helmikuuta 2011


















me ollaan järkkäilty kotia,
yritetty laittaa turhaa kiertoon (tätä on ilmassa!)
ja valmistautua pieniin tutkiviin käsiin kaikkialla.
vielä pitäis hankkia tai tehdä portit portaisiin,
joita meillä on siis kaksin kappalein.
just nyt tosin ei tehdä paljon mitään,
tommi on kovassa flunssassa (tätäkin on ilmassa!)
ja me siirin kanssa yritetään hoivata sairasta ja samalla pysyä itse terveinä.

sunnuntai 6. helmikuuta 2011




















kiireinen viikko takana,
tänään on vietetty ansaittua löysää sunnuntaita.
siiri nukkuu päikkäreitä tommin mahan päällä kantoliinassa
ja äiti sai hengähdyshetken tietokoneen ja runebergintortun kanssa!
(kuvat eilisistä juhlista, joissa kilistettiin siirin kummitädin uuden yrityksen kunniaksi. siiri toimi parketinpuhdistajana.)